Pikavippiä jouluna?

Joulu sulkee kaupat, liikkeet ja toimistot ja vaikuttaa myös pikavippipalveluiden aukioloaikoihin. Suuri osa pikavippipalveluista myöntää vippejä myös jouluna.

Useissa pikavippipalveluissa lainojen myöntäminen ja maksu toimii normaalisti joulun ajan ja lainat maksetaan tileille reaaliajassa palvelun aukioloaikoina. Lähes kaikissa palveluissa asiakaspalvelu on kuitenkin joulun ajan kiinni, joten mahdolliset kiireelliset asiakaspalveluasiat on hoidettava viimeistään aatonaattona perjantaina tai joulupyhien jälkeen.

Selvitimme muutaman suurimman pikavippipalvelun aukioloaikoja.

Pikavippipalvelu Risicum sulkee puhelinpalvelunsa jouluksi. Asiakaspalvelu puhelimitse on suljettu 24-25.12.2011. Rahoitushakemukset käsitellään kuitenkin normaalisti myös jouluna, mutta Risicumista varoitetaan, että maksuissa voi olla viiveitä. Palvelu lupaa että maksut tehdään viimeistään tapaninpäivänä, eli maanantaina 26.12. kello 7 alkaen.

Vivuksen lainapalvelussa on jouluna poikkeusaikatauluja. Lainapalvelu on auki jouluaattona 24.12. kello 8-23. Muutoin Vivus on auki normaalisti kello 7-23. Lisäksi uudenvuodenpäivänä 1.1.2012 Vivus on auki 9-23. Lainapalvelun lisäksi myös asiakaspalvelussa on poikkeusaikatauluja. Asiakaspalvelu on perjantaina 23.12. auki kello 8-14 välillä ja kokonaan suljettu maanantain 26.12. ja loppiaisen 6.1.2012. Vivus tuo joulumieltä tukemalla tänä jouluna Pelastakaa Lapset Ry:n työtä.

Vippi.fi palvelee aatonaattona 23.12. kello 8-18 välillä ja on joulun ajan 24.12-26.12. suljettuna. Lainapalvelu kuitenkin toimii normaalisti myös joulun ajan ja lainat maksetaan tileille reaaliajassa 7-23 välisenä aikana. Asiakaspalvelu aukeaa jälleen tiistaina 27.12. kello 8 aamulla.

Vippi24.fi -pikavippipalvelussa lainapalvelu on myös normaalisti toiminnassa joulun ajan. Asiakaspalvelu on avoinna perjantaina 23.12. kello 8-18 ja suljettuna joulun 24.12.-26.12. Asiakaspalvelu palvelee normaalisti jälleen tiistaina 27.12.

Joulu on lisännyt hieman pikavippaamista. Yle Uutiset Kainuu kertoi maanantaina jouluvalmistelujen ja lahjaostosten lisäävän paineita pikavippi- ja postimyyntivelkaantumiseen.

Ylen mukaan talous- ja velkaneuvonnan jonot pidentyvät joululomien jälkeen. Kainuun maakunta -kuntayhtymän johtava talous- ja velkaneuvoja Kirsi Määttä kertoo, että jonot pidentyvät yleensä joulun jälkeen, kun velat tulevat maksuun. Määtän mukaan ihmisten tulisi olla tietoisia läheistensä talousvaikeuksista ja varoa langettamasta vähävaraisille läheisille liian kalliita vaatimuksia jouluna.

Hae lainaa

Muita Artikkeleita