Pikavippejä pyritään kieltämään erikoisilla perusteilla

Pikavippikeskustelu on saanut paljon julkisuutta kokoomuksen kansanedustajan Sampsa Katajan kerätessä nimiä lakialoitteeseen, jonka tarkoituksena on kieltää pikavipit kokonaan. Katajan mukaan pikavippitoiminta on hädänalaisten ihmisten häikäilemätöntä hyväksikäyttöä. Kataja on väittänyt myös pikavippaajien olevan ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta muuhun lainaan maksuhäiriöiden takia. Väite on erikoinen, sillä pikalainoja myöntävät palvelut tarkastavat lainanhakijoiden luottotiedot. Mikäli tiedoista löytyy maksuhäiriömerkintä, ei pikavippiä myönnetä. Rahan lainaaminen maksukyvyttömille asiakkaille ei luonnollisesti olisi kannattavaa tai järkevää liiketoimintaa. Pienlaina-alan järjestön Suomen Pienlainayhdistyksen toiminnanjohtajan Kari Kuusiston mukaan pikavippejä käyttävät ihmiset, jotka haluavat nopean ja helpon lainan. Pikavippi on näissä tilanteissa sopivin vaihtoehto muille luotoille, ei viimeinen vaihtoehto. Julkisuudessa pikavippien on väitetty aiheuttavan ylivelkaantumista. Kuusiston myöntää myös pikavippeihin liittyvän jonkin verran maksuongelmia. Kuusiston mukaan ongelmia on myös kaikilla muilla luottomuodoilla, kuten luottokorteilla ja osamaksuilla. Tilanne ei ole niin poikkeuksellinen kuin julkisuudessa annetaan ymmärtää. Myös Takuu-Säätiön tiedotteessa kerrotaan, että pikavipit ovat velkaantumisen syy ainoastaan 10 prosentissa Velkalinjalle tulleista puheluista. Takuu-Säätiössä myönnetään, että jo ennestään muilla tavoin velkaantuneet joutuvat ongelmiin myös pikavippien kanssa. Täyskieltoon ehdotetaan vaihtoehdoksi positiivista luottorekisteriä, jonka avulla pikalainayritykset voisivat tarkistaa asiakkaan luottohistorian ja tehdä luottopäätökset nykyistä kattavammilla tiedoilla. Näin pikaluottoyrityksillä ei tulisi myönnettyä lainoja asiakkaille, jotka ovat “jo ennestään korviaan myöten veloissa”.

Hae lainaa

WordPress › Virhe