MTV3: Pankkitilejä avattu väärillä tiedoilla pikavippihuijauksia varten

Suomessa on yritetty avata useita pankkitilejä väärennetyillä henkilötiedoilla muun muassa pikavippihuijauksia ja rahanpesua varten. Finanssialan keskusliiton mukaan huijausyrityksiä on ollut tänä vuonna noin 50, joista osa on onnistunut. Finanssialan Keskusliiton vahingontorjunnasta ja turvallisuudesta vastaava johtaja Risto Karhunen kertoi MTV3 Uutisille, että huijausta yritetään useimmin väärennetyllä ajokortilla tai henkilökortilla. Karhusen mukaan yleensä kyse on pienien rahasummien suojaamisesta, mikä viittaa rahanpesuun. OP-Pohjolan turvallisuuspäällikkö Reijo Lähde kertoi MTV3 Uutisille, että pankkitilejä on yritetty avata väärennetyillä henkilöpapereilla vajaa 10 kertaa tämän vuoden aikana. Lähteen mukaan useimmat ovat jääneet kiinni henkilöpapereita tarkastaessa, mutta muutamassa tapauksessa tili on onnistuttu avaamaan. Tappiota huijauksista on tullut sadoista euroista tuhansiin euroihin tapausta kohden. Lähteen mukaan väärennetyillä henkilötiedoilla avattuja tilejä on yritetty käyttää erityisesti pikavippihuijauksiin. Lähde toteaa, että laittomasti muiden nimissä pikavippejä hakevat eivät halua avata tiliä omilla tiedoillaan. Myös Nordea Pankissa on törmätty huijausyrityksiin. Lähde: MTV3 Uutiset

Hae lainaa

WordPress › Virhe