Euroloan lopetti pikavipit, tilalle luottotili

Lainapalvelu Euroloan Consumer Finance on korvannut entiset pikavippinsä luottotili-palvelulla. Luottotili on luottokortin kaltainen jatkuva palvelu, josta asiakas voi nostaa haluamiaan lainasummia oman luottorajansa puitteissa. Pikavippipalveluiden uudistaminen on tarpeen, sillä vajaan kuukauden päästä voimaantuleva lainsäädäntö rajoittaa pikavippien todellisen vuosikoron korkeintaan 51 prosenttiin. Tällä hetkellä etenkin pienten ja lyhytaikaisten vippien todelliset vuosikorot voivat nousta jopa tuhansiin prosentteihin, joten korkojen leikkaus tarkoittaa, että useimmat pikavippimuodot muuttuvat kannattamattomiksi. Useimmat pikavippipalvelut jatkavat vanhanmallisten vippien tarjoamista todennäköisesti niin kauan laki sallii. Euroloan onkin uudistuksissa muita edellä. Muiden uudistusten lisäksi Euroloan nosti lainasummia. Asiakas voi saada luottotilinsä luottorajaksi jopa 5000 euroa. Toisaalta pienin mahdollinen luottoraja on vain 50 euroa. Kun asiakas hakee Euroloanilta luottoa ja saa positiivisen luottopäätöksen, hän saa käyttöönsä luottotilin, jolta voi nostaa varoja omalle pankkitilille aina henkilökohtaiseen luottorajaan asti. Luottoa voi nostaa aina kun tahtoo, myös öisin. Luottotiliä ei siis koske sääntö, jonka mukaan pikavippiä ei saa maksaa tilille kello 23.00 – 07.00. Pikavipin hinta on tyypillisesti kaikille asiakkaille sama, mutta Euroloanin luottotilin kulut määritetään asiakaskohtaisesti. Viitekoron päälle lisätään asiakaskohtainen marginaali, joka voi olla 7,0 – 28,9 prosenttia. Pienemmän marginaalin voi saada, jos on esimerkiksi laskunsa huolella hoitanut kanta-asiakas tai omistaa asunnon. Luoton kulut kerrotaan vasta luottopäätöksessä, joten hakija ei voi tietää lainansa kustannuksia ennen lainahakemuksen lähettämistä. Lainaa ei kuitenkaan tarvitse ottaa hintaa tietämättä, sillä kuluja maksetaan vain nostetuista lainasummista. Euroloanin Suomen maajohtaja Samuli Korpinen arvioi huhtikuun alussa yhtiön tiedotteessa, että luottoriskin hallitseminen on vakuudettomassa kuluttajarahoituksessa kaiken perusta. Juuri luottoriskin hallitseminen onkin uuden hinnoittelun tavoitteena. – Hintaryhmät mahdollistavat luottoriskin tehokkaamman hallitsemisen sekä kannattavan liiketoiminnan rakentamisen huomattavasti suuremmalle asiakaskunnalle, koska jokainen asiakas saa henkilökohtaisen luottotarjouksen – henkilökohtainen, tarkkaan analyysiin pohjautuva lainatarjous on myös asiakaspalvelua, Korpinen kertoi.

Hae lainaa

WordPress › Virhe