Pikavippilain muutokset etenivät eduskunnassa

Eduskunta hyväksyi viime viikolla uuden pikavippilain sisällön. Lakia kiiteltiin kovasti, mutta osa edustajista väläytteli vielä täyskiellon mahdollisuutta. Uudella pikavippilailla on merkittävä vaikutus pienlainamarkkinoihin. Pikavippien koroille asetetaan katto, lisämaksulliset tekstiviestipalvelut kielletään ja luotonantajien velvollisuutta arvioida asiakkaidensa luottokelpoisuus tiukennetaan. Laki koskee kaikkia alle 2000 euron suuruisia luottoja. Lain tavoitteena on vähentää pikavipeistä aiheutuneita velkaongelmia ja antaa kuluttajille mahdollisuus saada luottoa nykyistä kohtuullisemmilla ehdoilla. Erityisen huolissaan lainsäätäjät ovat olleet pikavippien nuorille aiheuttamista ongelmista. Talousvaliokunta on arvioinut, että uusi laki vähentää huomattavasti nykyisenkaltaisten pikavippien tarjontaa. Jotkut, etenkin pienlaina-alan toimijat, ovat epäilleet, että pikavippitoiminta loppuu lain myötä kokonaan. – Jos näin käy, olemme onnistuneet tavoitteessamme, totesi pikavippien täyskieltoa lakialoitteella ajanut Sampsa Kataja (kok) eduskuntakeskustelussa. Jotkut muutkin kansanedustajat väläyttelivät vielä pikavippien täyskiellon mahdollisuutta, mikäli ongelmia ei onnistuta vähentämään uuden lain avulla. Moni kuitenkin suhtautui täyskieltoon negatiivisesti. Esimerkiksi talousvaliokunnan puheenjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk), epäili, että täyskielto johtaisi pimeiden lainamarkkinoiden syntyyn. – On niin monia tapoja ensinnäkin kiertää tällainen totaalikielto, jos sellaista yritettäisiin. Toisekseen nämä pimeät markkinat, kansalliset ja kansainväliset, kyllä keksivät aina omat väylänsä. Ja sitten kun ne väylät pääsevät markkinoille, niin se jälki siellä varmasti on vielä paljon pahempaa kuin jollakin tavalla säännellyssä markkinassa. Kukaan kansanedustajista ei vastustanut pikavippilainsäädännön kiristämistä. Lakiehdotus saikin harvinaisen vahvan tuen yli puoluerajojen. Kimmo Sasi (kok) kuitenkin huomautti, että pikavippien täyskielto olisi ristiriidassa elinkeino- ja sopimusvapauden kanssa. Sasi katsoi, että uudessa laissa on kyse pikaluottojen osittaisesta kieltämisestä, ja huomautti, että lain seurauksia on valvottava tarkkaan, jotta pimeitä lainamarkkinoita ei pääse syntymään. Tarja Filatov (sd) toi esiin, että suurin osa pikavippejä ottaneista maksaa lainansa takaisin asianmukaisesti. Hän kertoi myös, että esimerkiksi pitkäaikaistyöttömät ovat saattaneet joutua ottamaan pikavippejä ostaakseen ruokaa, koska työttömyysturvan tai muun sosiaaliturvan maksu on myöhästynyt. – Kaikkien kohdalla ei ole kyse siitä, että eletään tarkoituksella yli varojen, vaan monen ihmisen kohdalla on kyse myös siitä, että se raha, jonka yhteiskunta on lainsäädännöllä luvannut, ei tulekaan sinne tilille ajoissa. Lakiehdotuksen toinen käsittely on tiistaina 12. helmikuuta. Tällöin esityksestä ei enää keskustella, vaan eduskunta äänestää lain hyväksymisestä. Hyväksytty laki tulee voimaan kolmen kuukauden kuluttua sen vahvistamisesta.

Hae lainaa

WordPress › Virhe