Pikavippi myös ilman verkkopankkitunnuksia

Vaikka suurin osa vippipalveluista vaatii asiakkailtaan sähköistä tunnistautumista verkkopankkitunnuksilla, on osasta palveluita mahdollista saada myös lainaa ilman verkkopankkitunnuksia.

Esimerkiksi pikalainapalvelu Risicum tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden Postin kautta tunnistautumiseen. Käytännössä homma toimii niin, että ensin asiakkaan tulee soittaa Risicumin asiakaspalveluun. Puhelun aikana asiakkaalle annetaan lainapäätös, ja mikäli se on myönteinen, lähetetään asiakkaalle lähimpään Postikonttoriin kirjattu kirje.

Kun kirje saapuu, voi asiakas mennä noutamaan sen henkilökorttinsa näyttäen. Kirjeessä on lainasopimus, sekä -ehdot. Kun asiakas on tutustunut lainaehtoihin ja allekirjoittanut sopimuksen, voi hän lähettää kirjeen takaisin valmiiksi maksetussa palautuskuoressa. Kun kirje lopulta menee takaisin Risicumille, maksetaan vippi viipymättä asiakkaan tilille. Myöhemmillä lainakerroilla samaa hommaa ei tarvitse toistaa, sillä asiakas saa normaalisti henkilökohtaisen PIN-koodin myös Postissa tunnistautuessaan.

Postin kautta tunnistautuessa ei enää voida puhua pikavipistä sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta on se kuitenkin erittäin kätevä ominaisuus henkilöille, jotka eivät omista verkkopankkitunnuksia. Henkilökohtainen pankkitili tulee tottakai kuitenkin olla, jotta palvelu voi lainan toimittaa.

Myös ainakin pikavippipalvelu Ferratumilla on käytössään Postin kautta tunnistautuminen.

Hae lainaa

Muita Artikkeleita