Lakimuutoksen seuraus: pikavipit vähentyneet

Pikavippien korkokaton myötä sekä vippien että pikavippiyritysten määrä on romahtanut. Jäljelle jääneet pikaluotot ovat aiempaa suurempia. Lisäksi vippien maksuajat ovat pidentyneet ja kulut pienentyneet.

Pikavippien määrä on vähentynyt merkittävästi. Vuoden 2014 ensimmäisellä vuosineljänneksellä pikavippejä otettiin 69 145 kappaletta, kun vuosi sitten vastaava luku oli 350 190 kappaletta. Tiedot selviävät Tilastokeskuksen luottokantatilastosta.

Muutos johtuu yli vuoden takaisesta lakimuutoksesta. Kesäkuussa 2013 voimaan tulleen lain mukaan pikavipin todellinen vuosikorko saa olla vain 50 prosenttia lisättynä voimassaolevalla viitekorolla.

Viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä lainoja myönnettiin 96 miljoonalla eurolla, tämän vuoden alussa 44 miljoonalla eurolla. Pikaluottoyhtiöt myönsivät uusia lainoja 54 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

Lakimuutoksen vuoksi pikavippifirmojen määrä on vähentynyt ja tarjolla olevat lainatuotteet ovat muuttuneet. Tammi-maaliskuussa 2013 pienlainayrityksiä oli 80 ja vuotta myöhemmin 58.

Lainat ovat nykyään useammin isoja luottoja tai joustavia luottoja, kun aikaisemmin pikavipit painottuivat pieniin lainoihin. Vuoden 2013 tarkastelujaksolla keskimääräinen pikavippi oli 275 euroa, kun taas vuonna 2014 jopa 638 euroa. Myös pikavipin keskimääräinen maksuaika on kasvanut 38,7 päivästä 84 päivään.

Lakimuutos on vaikuttanut pikavippien kuluihin. Tammi-maaliskuussa 2014 pikavippien kulut olivat noin 14 prosenttia luottojen määrästä. Vuotta aikaisemmin kulujen osuus oli lähes 21 prosenttia.

Muita Artikkeleita