Lainasto: Limiittiluotto korvaa vipit

Pikavippipalvelu Lainasto on ilmoittanut, että yhtiön pikavipit korvaa Limiittiluotto-niminen lainatuote. Limiittiluotto ei ole saatavilla vielä, mutta sitä voinee hakea piakkoin. Muutoksen taustalla on tietysti kesäkuun alussa tuleva kuluttajansuojalain ja korkolain muutos, joka poistaa pikavipit Suomen rahoitusmarkkinoilta. – Tämän ainutlaatuisen lainamuodon poistuminen markkinoilta jättääkin jälkeensä melkoisen markkinaraon täytettäväksi, sillä lakimuutos ei luonnollisestikaan tule poistamaan kuluttajien selkeästi osoittamaa tarvetta pikavippipalveluja vastaavalle lainatuotteelle, Lainasto kertoo tiedotteessaan. Lainaston Limiittiluotto on 2000 euron joustoluotto. Luotto on jatkuva, joten asiakas voi nostaa Limiittiluottoa pankkitililleen niin usein kuin haluaa, kunhan luottoraja ei ylity. Luoton voi siis nostaa kerralla kokonaan tai pienemmissä erissä vaikka päivittäin. Takaisinmaksun myötä Limiittiluoton luottoraja palautuu jälleen entiselleen. Aikaisemmin myös Laina.fi ja Euroloan ovat julkistaneet vastaavan kaltaiset lainatuotteet. Limiittiluotto poikkeaa siis jossain määrin pikavippien kaltaisista kertaluotoista. Limiittiluoton käytössä on kuitenkin myös paljon tuttua, sillä luottoa voi hakea ja siirtää tilille Lainaston verkkopalvelun tai matkapuhelimen välityksellä. Pikavipeistä poiketen Limiittiluotto-joustoluottoa voi siirtää omalle pankkitilille ympäri vuorokauden. Lainaston mukaan Limiittiluotto sopii hyvin arjen yllättävien menoerien paikkaamiseen. Sen avulla voi myös jakaa suuremmat menoerät maksettavaksi pidemmälle aikavälille. Kuukauden aikana tehdyistä nostoista tulee lasku seuraavan kuukauden lopussa, ja eräpäivänä asiakas voi joko maksaa velkansa pois kokonaisuudessaan tai lyhentää lainaa minimilyhennyksen verran. Limiittiluottoa voi hakea Lainaston verkkopalvelussa ilmaisella hakemuksella. Hakemuksen tekoon tarvitaan henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset. Lainaston mukaan Limiittiluotto on käytettävissä heti positiivisen luottopäätöksen jälkeen ja nostetut luottosummat siirtyvät asiakkaan pankkitilille viiveettä.

Hae lainaa

WordPress › Virhe