Ferratum sai pankkitoimiluvan Maltalta

Kotimainen pikavippejä tarjoava yritys Ferratum sai pankkitoimiluvan ja alkaa toimimaan pankkina nimellä Ferratum Bank. Lupaa pankkitoiminnalle ei kuitenkaan tullut Suomesta, vaan Ferratum haki luvan Maltalta.

Tällä hetkellä Ferratum toimii pikalainoja myöntävänä yhtiönä Suomessa sekä 19 muussa maassa ympäri maailmaa. Maltalta saatu pankkitoimilupa meinaa, että Ferratum saa jatkossa toimia pankkina EU maissa, mukaan lukien Suomessa.

Aiemmin Ferratum, sekä toinen suomalainen pikavippiyhtiö yrittivät hakea pankkitoimilupaa Suomesta. Pankkitoimilupia myöntävä Suomen Finanssivalvonta jumitutti lupaneuvotteluja, jolloin molemmat yhtiöt lopulta peruuttivat hakemuksensa.

– Valitsimme Maltan siksi, että siellä on erittäin kansainvälinen pankkiympäristö, koska tällä hetkellä siellä toimii 26 kansainvälistä pankkia, kertoo Ferratumin toimitusjohtaja Jouko Jokela.

Jokela kertoo Ferratumin hakevan pankkilupaa, sillä se aikoo laajentaa toimintaansa. Tulevaisuuden näkymät näyttävät suuremmille markkina-alueille Ranskaan, Italiaan ja Saksaan, joissa kaikilla luotonantajilla on oltava pankin asema. Vaikka Ferratum suuntaakin markkinoitaan suuremmille kassoille, pysyy Jokelan mukaan pääkonttori Suomessa. Kuitenkaan Suomessa ei ole tarkoitus aloittaa pankkitoimintaa, ainakaan vähään aikaan.

– Pyrimme suuntaamaan pankkitoimintaa lähtökohtaisesti näihin uusiin isompiin maihin. Katsotaan sitten ajan myötä viedäänkö pankkitoimintaa muihinkin maihin, kommentoi Jokela.

Jokela myös uskoo, että pankkitoimilupa tuo Ferratumille mahdollisuuden edullisempaan jälleenrahoitukseen, sillä pankkilupa antaa mahdollisuuden talletustoiminnalle.

Suomen Finanssivalvonnasta kerrotaan, että sillä ei ole merkitystä onko pankkitoimilupa haettu Suomesta vai muualta EU:sta. Finanssivalvonnan johtava neuvonantaja Erkki Kontkanen ei kuitenkaan suostu kommentoimaan, miksi Ferratumin ja Risicumin pankkitoimilupahakemukset jäädytettiin. Hän ei kuitenkaan usko, että Maltalla olisi höllemmät perustelut myöntää pankkilupia.

Aiheesta uutisoi MTV3.

Hae lainaa

Muita Artikkeleita

  • Bank NorwegianBank Norwegian Bank Norwegian tarjoaa 1000 - 50 000 euron lainoja vähintään 23 vuotta täyttäneille henkilöille. Hae kätevästi suoraan netistä, saat luottopäätöksen todella nopeasti.
  • Pankkilainaa netistä?Pankkilainaa netistä? Moni hakee jo netin kautta pienempiä lainoja, kuten pikalainoja ja kulutusluottoja, mutta tulevaisuudessa netistä haetaan ehkä isot pankkilainatkin.
  • LuottopalveluLuottopalvelu Jos olet pitänyt Credit24:stä lainantarjoajana, tulet suorastaan rakastamaan uutta Luottopalvelua! Luottopalvelu on uusinta uutta kulutusluottomarkkinoilla ja Luottopalvelun tarjoama 100 – […]
  • HalinoHalino Halino on lainapalvelu, josta irtoaa 100-6000 euron kulutusluotto markkinoiden edullisimpaan hintaan, 1-5 vuoden takaisinmaksuajalla. Edullinen hinta johtuu siitä, että Halinon lainoille […]
  • Euro24Euro24 Euro24 tarjoaa joustavan luottotilin 2000 euron luottorajalla. Vippiä täysi-ikäisille suomalaisille.
  • LainaamoLainaamo Lainaamo on kulutusluottoja tarjoava rahoitusyhtiö, jonka lainaa voivat saada yli 26-vuotiaat, luottokelpoiset suomalaiset. Pienin haettava lainasumma on 500 euroa. Voit hakea myös […]
  • Pikalainojen osuus suomalaisten lainoista hyvin pieniPikalainojen osuus suomalaisten lainoista hyvin pieni Pikalainojen kulut ovat laskeneet selvästi viime vuoden aikana kovan kilpailun ansiosta. Pikaluottojen suosio on kuitenkin noussut ja keskimääräisen pikavipin lainasumma noussut.
  • Voita kilpailusta 100 euron ilmainen vippi joka kuukausiVoita kilpailusta 100 euron ilmainen vippi joka kuukausi Pikavippikone.fi järjestää kilpailun, jossa voi voittaa 100 euron ilmaisen vipin. Vippi on todellakin ilmainen, sillä sitä tarvitse maksaa takaisin.
  • Ruotsissa pikavippiyrityksille noottiaRuotsissa pikavippiyrityksille noottia Ruotsissa osa pikavippiyrityksistä on joutunut viranomaisten tarkkailun alle. Ruotsin kuluttajaviranomainen Konsumentverket –virasto teki selvityksen pikavippialasta.
  • Onko sosiaalisesta luotosta apua, jos pikavippitoiminta kielletään? Onko sosiaalisesta luotosta apua, jos pikavippitoiminta kielletään? Sosiaalinen luoto on tarkoitettu vähävaraisille kuntalaisille, joilla ei ole mahdollisuuksia saada kohtuuhintaista lainaa muualta, esimerkiksi luottohäiriömerkinnän vuoksi. Sosiaalista […]