AL: Pikavippien korkokatolla voi olla odottamattomia seurauksia

Kun pikavippifirmat laittavat lapun luukulle, seuraa vaikeuksia ihmisille, jotka ovat rakentaneet elämänsä pikavippiputken varaan.

Pikavippien korkoja ja kuluja rajoittava laki tulee voimaan kesäkuun alussa, ja välitön vaikutus on, että vakuudettomat pienlainat poistuvat lainamarkkinoilta, kertoo Aamulehti. Moni yritys on jo lopettanut toimintansa, ja useiden odotetaan vielä lopettavan.

Takuu-Säätiön toiminnanjohtaja Juha A. Pantzar on huolissaan ihmisistä, jotka ovat tähän mennessä pyörittäneet elämäänsä pikavippirahoituksella. Odotettavissa voi olla paljon maksuhäiriömerkintöjä, kun ensi kesänä lainoja ei enää saakaan uusittua.

Pikavippikierteessä olevat joutuvat ottamaan jatkuvasti uutta lainaa selvitäkseen lainojen takaisinmaksusta tai arkisista menoista. Useiden päällekkäisten ja peräkkäisten lainojen ottaminen on mahdollista, kunhan ottaa lainat eri firmoista. Suomessa toimii yhä 76 pikavippiyritystä, joten valinnanvaraa riittää. Lainojen ketjuttaminen onnistuu niin kauan kuin luottotiedot pysyvät puhtaina.

Aamulehden mukaan joillakin Takuu-Säätiön asiakkailla on ollut samanaikaisesti jopa yli 20 pikavippiä.

Suomen Pienlainayhdistyksen mukaan lainoja tarjoavat yhtiöt eivät vastaa siitä, mitä asiakkaille tapahtuu lakiuudistuksen jälkeen.

Erityisesti pikavippien nuorille aiheuttamat haitat herättävät usein huomiota. Aamulehti kertookin myös, että pikavippien vaaroista on huolestuttu Pirkanmaalla niin paljon, että ulosottomiehet on patistettu kouluille valistamaan ylivelkaantumisen ongelmista. Velka-ahdingosta halutaan varoittaa alle täysi-ikäisiäkin.

Taustalla on, että jopa 80 prosenttia velkomusasioista voi johtua pääasiassa nuorten ottamista pikavipeistä. Myös ulosottoon tulevista velkomusasioista liki puolet kohdistuu alle 30-vuotiaisiin.

Hae lainaa

Muita Artikkeleita