24-vippi

Turkulaiselta 24-vipiltä voit saada pikalainaa korkeintaan 600 euroa. Maksuaikaa voit saada enintään kuukauden. 24-vipin ylläpitäjä on Vermiculus Oy, joka on hyväksytty Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylläpitämään luotonantajarekisteriin.

24-vipin asiakkaan tulee olla täysi-ikäinen Suomen kansalainen, jolla ei ole maksuhäiriömerkintää luottotiedoissaan. Muita vaatimuksia ei ole, joten esimerkiksi 18-vuotiaana voi hakea suurimpiakin lainasummia. Ensimmäisellä hakukerralla voi kuitenkin lainata korkeintaan 100 euroa. 24-vipin pienin mahdollinen lainasumma on 20 euroa.

Toistaiseksi 24-vipin käyttäjäksi voi rekisteröityä vain, jos pystyy tunnistautumaan Sampo Pankin, Osuuspankin, Säästöpankin tai S-Pankin verkkopankkitunnuksilla. Lisäksi hakijalla tulee olla omissa nimissään oleva matkapuhelinliittymä. Lainan hakemiseen kelpaavat Soneran, Elisan, DNA:n, Kolumbuksen, Saunalahden ja TeleFinlandin liittymät. Ensimmäistä kertaa 24-vipin lainaa haluavan tulee rekisteröityä palvelun verkkosivuilla. Tunnistauduttuaan verkkopankissa asiakas saa oman PIN-koodin lainan hakemista varten.

24-vipin pikavippi haetaan aina tekstiviestillä, verkkohakemusmahdollisuutta ei ole. Yhden lähetetyn tekstiviestin hinta on viisi euroa, joten hakemus ja lainaehtojen vahvistus tuottavat maksuja yhteensä kymmenen euroa. Tekstiviestien lähettämisestä aiheutuvat kulut veloitetaan asiakkaalta puhelinlaskun yhteydessä.

Vipeistä peritään 12 – 100 euron suuruiset käsittelykulut. Esimerkiksi 80 euron lainan käsittelykulut ovat 20 euroa, joten asiakas maksaa takaisin yhteensä 100 euroa. 500 euron lainaan puolestaan lisätään käsittelykuluja 90 euroa.

24-vippi tunnistaa rekisteröityneet asiakkaat puhelinnumeron ja PIN-koodin avulla, joten pikavippi tulee aina hakea siitä puhelinnumerosta, jonka on ilmoittanut rekisteröitymisen yhteydessä.

Maksuaikaa voi saada 14 tai 28 päivää riippuen toivotusta lainasummasta. 20 – 200 euron pikalainan maksuaika on 14 vuorokautta, 300 – 600 euron lainan 28 vuorokautta. Asiakkaalle lähetetään kotiin lasku, joka tulee maksaa viimeistään ilmoitettuna eräpäivänä. Halutessaan asiakkaalla on oikeus maksaa lainasumma takaisin jo ennen eräpäivää ilman lisäkustannuksia.

24-vippi on avoinna maanantaista lauantaihin kello 7 – 23 ja sunnuntaisin kello 10 – 18. Aukioloaikoina rahat voi saada tilille muutamassa minuutissa, jos käytettävissä on Nordean, Sampo Pankin, Osuuspankin, Paikallisosuuspankin, Säästöpankin tai Aktian tili. Siirrot muihin pankkeihin vievät hieman pidempään, 1 – 2 pankkipäivää. Lainaa voi hakea mihin vuorokaudenaikaan tahansa, ja aukioloaikojen ulkopuolella haettuja pikavippejä aletaan maksaa tileille heti seuraavana aamuna.

Jos sinulla on kysyttävää 24-vipin palveluista, voit ottaa sähköpostilla yhteyttä asiakaspalveluun.

Suosittelemme tutustumaan tarkemmin 24-vipin palveluihin!

Hae tästä 24-vippi

Hae lainaa

Muita Artikkeleita

  • Veronpalautus nytVeronpalautus nyt Veronpalautus nyt on palvelu, jonka kautta voit hakea veronpalautuksesi ennakkoon. Palvelu on tarkoitettu vähintään 24-vuotiaille yksityishenkilöille, jotka saavat palautusta vähintään 300 […]
  • Kuluttajat haluavat yhä suurempia pikavippejäKuluttajat haluavat yhä suurempia pikavippejä Pikavippien suosion kasvaessa myös pikavippien lainasummat kasvavat. Lainanhakijat tarvitsevat yhä suurempia lainoja muutamien kymppien pikavippien sijaan.
  • Pikavippitarjoukset paranevatPikavippitarjoukset paranevat Useat pikavippipalvelut ovat jo pitkään tarjonneet asiakkailleen ilmaisia ensilainoja. Uuden asiakkaan ei tarvitse maksaa lainastaan minkäänlaisia kuluja tai korkoja.
  • TrustBuddyTrustBuddy TrustBuddy on kansainvälinen vertaislainapalvelu, jonka avulla täysi-ikäiset suomalaiset voivat saada 100 - 600 euron lainoja. Lainasta ei peritä kuluja lainkaan, jos maksat sen takaisin […]
  • OstosrahaOstosraha Ostosraha.fi lainapalvelua ylläpitää suomalainen ja suomalaisomisteinen OPR-Vakuus Oy. Yritys tuottaa kuluttajarahoitukseen liittyviä palveluita, ja onkin erittäin ammattitaitoinen […]
  • Credit24Credit24 Credit24 on todella suosittu lainapalvelu, josta saat Joustolimiittiä aina 4000 euroon asti. Luottorajasi voi olla 500 - 4000 euroa, ja voit nostaa luottoa tilillesi monessa erässä silloin […]
  • CashbuddyCashbuddy Cashbuddy tarjoaa käyttöösi 1000, 2000 tai 3000 euron lainan. Lainan käsittely on automaattista, joten luottopäätös tulee käytännössä välittömästi kun hakemuksen lähetät. Hae nyt sopiva […]
  • NordcreditNordcredit Joustolutolta saat rahaa lainaksi 100 - 3000 euroa. Helpota arkea lainamalla rahaa huippuedullislla kuluilla, takaisnmaksuaika on valittavissa varasti tarpeeksi joustavaksi ja omaan […]
  • Fellow FinanceFellow Finance Fellow Financelta saat nopeasti rahaa käyttöösi. Lainarahaa on mahdollista saada 500 – 15 000 euroa ja maksuaikaa oman valinnan mukaan 24 – 84 kuukautta.
  • RisicumRisicum Risicum uudistui täysin ja tarjoaa nyt 500-1000 euron suuruisia pitkiä kulutusluottoja sekä jopa 5000€ suuruista luottotiliä. Tutustu uuteen palveluun nyt.